Siinä se nyt soitteli huuliharppua. Minun metsämieheni. Mörrimöykkyni. Parta ja kaikki. Hän nakutti toisella kantapäällään hirsituvan kuistin porrasta antaen rytmiä veisuilleen samalla kun voimakkaat keuhkot puhalsivat teräviä sointuja ilmoille.

Tuon flanellipaitaisen miehen kanssa oltiin pidetty yhtä jo vuodenpäivät. Minä, ikisinkkujen ikisinkku, en ollutkaan enää 39 vuoden jälkeen vain minä, vaan nykyään minun sijasta olikin me. En ollut vieläkään uskoa miten onnekas olin ollut. Nyt tuntui siltä, että jokainen polku ja jokainen epäonnistunut rakkaus oli johdattanut minua juuri tähän pisteeseen. Tämä tuntui hyvältä.

Edelliskesänä olin ollut vaeltamassa omin päin toisella puolen Lappia ja tyhjentämässä päätä uutta lukuvuotta ajatellen. Olin raahannut rinkkaa mukanani jo reilut parikymmentä kilometriä, kun pysähdyin Lemmenjoen varrelle vilvoittamaan jalkapohjiani ja täyttämään vesipullot. Näin jo pidemmältä, että joentörmällä oli muitakin ja se toi turvaa yksinäisessä erämaassa. Kahteen päivään en ollut nähnyt ristinsieluakaan.

"Ois kahvi valmista!" oli mörrimöykky huutanut. Nousin tolpilleni ja vastasin huutoon: "Onko maithoaki?"

Miesten katseista ja tukahdetuista naurunpyrähdyksistä päättelin nopeasti, että kahvikutsu oli ilmeisesti tarkoitettu vain heidän välisekseen. Punat poskillani olin jo luikkimassa tieheni ajatellen mutista jotain anteeksipyynnön tapaista, kun mörrimöykky vastasi: "On maithoa."

Mörrimöykky, eli Einár Kuoksa, ei paljoa puhunut silloin, eikä paljoa puhu nyttemminkään. Mutta rakkauden kieli on se, joka meillä on toiminut eikä siihen juuri sanoja tarvittu!

Einár kapusi ylös tuvan portailta ja murisi jotain mennessään. Hän suuntasi kohti entistä vajaa, kaivoi isoista taskuistaan muutaman naulan ja alkoi hakata vanhoja heinäseipäitä aidan muotoon. Kyllä hän oli taitava mies. Parissa viikossa oli vaja tyhjennetty kaikenmaailman poikamiesroinasta, eristetty muutama seinä ja nikkaroitu monenmoista koukkua ja telinettä. Enää olisi aitojen teko, sitten olisi valmista.

Sunnuntaina 28. elokuuta 2022

Jos en olisi edelleen töissä Hetan koulukeskuksessa olisi tämä varmasti tuntunut jonkun täysin vieraan elämältä. Se oli ainoa asia, joka minulla oli jäljellä entisestä elämästäni Enontekiössä.

Hetan kotini ei mennyt kaupaksi, joten se jäi meille kakkosasunnoksi. Ainakin sinne voisi karata jos alkaisi tällainen vakava parisuhde ahdistamaan. Mutta eihän se alkaisi, eihän?

Yksi vaikeimmista asioista oli pihattopaikkojen irtisanominen Aihkiasta. Sieltä ehkä tämä ahdistus muutoksesta nyt kumpusikin. Elämässäni ei ollut koskaan tapahtunut isoja muutoksia, joten ymmärtänette yskän. Ailen kanssa tirautettiin muutama kyynel pakatessani Lounan ja Viiman kamppeita Einárin maasturin lavalle, vaikka iloinen asiahan tämä oli. "Ajattele, siulla on nyt kaikhi! Mies ja oma pihatto, hevoset omassa pihassa. Tuuthan sie käymään vielhä."

Aivan varmasti, ajattelin kun katselin vaarojen kohoavan toisensa jälkeen ajaessamme Aihkiasta kotiin.

Luulen, että Einár oli salaa kiinnostunut hevosista, mutta ei tohtinut sanoa sitä ääneen. Hän halusi auttaa Lounan viemisessä pihattoon kun minä tartuin Viiman riimusta kiinni. Tuollainen parivuotias on kuitenkin vielä aika villi sille päälle sattuessaan, enkä halunnut ottaa riskiä että se teloisi itsensä uudessa ympäristössä. Louna kopsutteli edellä portista sisään Viiman vinkuessa sen perään vaikka kulkikin aivan hännässä kiinni.

Louna meni ensitöikseen piehtaroimaan puolukkapeitteiselle maalle, jonka jälkeen se suuntasi heti heinäpaalille. Viima sen sijaan ei tiennyt miten päin olisi. Siltäkin oli käytännössä viety kaikki sille tuttu ja turvallinen, paitsi emänsä ja minä. Tuskin se minusta kuitenkaan niin paljon välittikään. Sillä oli vielä niin lapsen jutut ja vähän ylivilkkaat aivot, joten se ei varmaankaan ollut edes pannut merkille kuka sitä päivittäin paijaili.

Kaksikko katosi jonkin ajan kuluttua alaspäin viettävään rinteeseen, jolloin raaskin lähteä auton purkuun. Olipahan paljon kaikkea kertynyt parin vuoden aikana. Mahtuisivatkohan ne kaikki edes pihattorakennuksen varustetilaan?