Etusivu   -   Tilojen esittely   -   Tallilaiset   -   Tarinointifoorumi

Kimppatallissa jokainen vastaa aktiivisuudesta!

Kun lypsylehmät muuttivat navetasta kahdeksankymmentäluvulla pois, suunniteltiin rakennuksesta talli yhdeksälle hevoselle. Tallitoiminta jatkui sellaisenaan aina vuoteen 2022, kunnes tallinpitäjä Kössi katosi kuin pieru Saharaan jättäen kaiken taakseen eikä hän sen koommin ole vastannut yhteydenottoihin. Huhu kertoo, että Kössi sai hermoromahduksen ja aloitti uuden elämän Tanskassa. Katoamisensa jälkeen tallin asiakkaat ottivat ohjat omiin käsiinsä ja lähtivät yhteisvoimin pyörittämään tätä tallia.

"Kössin talli" oli jo niin vakiintunut nimitys tälle paikalle, että talli sai pitää nimensä jo ihan siltä varaltakin että Kössi joskus palaisi. Aittajärven kunnassa tallilla on eräänlainen maine epävakaan entisen omistajansa, joka jätti toistuvasti laskut maksamatta ja joka viimeisinä aikoinaan saattoi suutuspäissään teljetä koko tallin hevosineen koko päiväksi kiinni. Kaikki kuitenkin muuttui Kössin kadottua kuvioista ja tallinväen ottaessa kopin toiminnasta.

Meillä kaikki tehdään yhdessä! Tallipuuhat ja juoksevat kulut jaetaan tasaisesti kaikkien tallilaisten kanssa ja he vastaavat yhdessä myös uusien vuokralaisten valinnasta. (Lisäksi url jokainen tallilainen vastaa tallin aktiivisuuden ylläpitämisestä mm. tapahtumien voimin.)


Soitathan jollekin meistä ennen tuloasi!

Kahveet ja kanelipullat tarjoaa kimppatallin ensimmäinen osakas (ja vähän erikoinen hihhuli) Sara Vasankari :: VRL-14901, helganpiirretyt@gmail.com

Hannuksentie 488,
733XX Aittajärvi


Pssst...

Aittajärvellä on myös toinen, vähän parempimaineisempi talli, "Rosis". Laatutietoisille!

© VRL-14901
Tämä on virtuaalitalli